Istun sovitussa huoneessa talon toisessa kerroksessa. Kadun meteli ei kuulu tänne, ikkunat on suljettu. Minulle on varattu pöytä ja tuoli, istun yksin täällä ja odotan. Huoneen vasemmasta takanurkasta kuuluu rauhallinen ja vakaa ääni: ”Tuon sinulle viestin. Taivas lähettää sinulle tiedon uudesta suloisesta tiestä ja Uuden Lain ihmiskunnalle.”

Kirjoitan kaiken mitä minulle kerrotaan. Uudet suuret ajatukset siirtyvät paperilleni. Tekstin visiot valtaavat minut. Katso! Valtaisa Trubaduuri nousee taivaalle kuin pehmeä länsituuli. Minä voisin olla hän ja nainen Trubaduurin kainalossa voisit olla sinä rakkaani. Tai ei sentään, he ovat ilmassa ja me kävelemme vuorella graniittia jalkojen alla. Olen hämmentynyt laulun sanoista jotka kuulen, silti kirjoitan yhä. Kirjoitan kaiken ilman epäilystä. Tiedän tämä on minun tieni ja testamenttini sinulle rakkaani. Teen aina kaiken omalla tavallani. Teen kaiken sinulle rakkaani. Tiedän että vielä ymmärrät mitä tämä on. Voit kyllä kohdella minua hulluna, mutta silti rakasta minua. Sanovat minua hunajan tekijäksi, henkevöitän kaiken. Kuinka paljon ymmärrätte tästä lapseni.

Laulu herättää henkiin uuden aikakauden. Ei rakkaani, en minä ole uusi aikakausi, olen hän joka laulaa. Näetkö olemme astuneet tulen ja suuren rakkauden aikaan, tulen ja sodantuulien aikaan. Ole aina vierelläni kiinni minussa. Lauluun on kätketty pieni salainen siemen. Laulu myös herättää siemen henkiin vienolla soinnullaan. Kierrän ikuista rataani ja annan ihmisten kuulla laulun säkeet tuulen huminassa ja aaltojen pauhussa. Kenen sanoja nämä ovat? Trubaduurin vai minun? Henkäileekö tuuli sanat tai onko se syvä kaiku graniitin syvyydestä. En tiedä, mutta rakkaani älä kävele pois, kuuntele laulua jota kirjoitan juuri sinulle. Näethän sen sisälle on kätketty viesti. Kierrä kanssani maailman tuulissa. Tiedäthän siemen puhkeaa joskus kukkaan ja täyteen loistoonsa. Tiedän, monet haluavat että se kukka olisi raha. Oletko koskaan nähnyt ruosteista autoa, se auto on ostettu rahalla. Tehdään me kaikki vain rakkaudesta.